HPH - Palveluskoirarotujen yhteisjärjestö, jolla on takanaan vuosikymmeniä rakkautta palveluskoiriin.
Isänmaa ja yhteiskunta
HPH, suomen vanhin palveluskoirayhdistys, perustettiin 1934. Alkuun järjestettiin katukulttuurikursseja helsinkiläisille koiranomistajille. Sitä ennen palveluskoiratoiminta oli keskittynyt armeijalle ja poliisille. Myös suurin osa jäsenistämme oli viranomaisten palveluksessa. 1941 osallistuimme maanpuolustukseen keräämällä koiria puolustusvoimille. Lukematon määrä koiria isäntineen jäi taistelutantereelle - tehkäämme kunniaa heille! Vuonna 1949 seura lahjoitti marsalkka Mannerheimille saksanpaimenkoirauroksen "Hyvärin Ratto", erinomaisen koiran, joka Marskin kuoltua palveli Kaakkois-Suomen rajavartiostossa. Vuonna 1965 Helsingin Palveluskoiraharrastajien pitkän linja aktiivijäsen Pentti Mattsson koulutti maailman ensimmäisen malmikoiran. Mattssonin tulokset ja koulutusmenetelmät herättivät huomiota ympäri maailman ja aikanaan hänen menetelmiään käyttäen kehitettiin mm. huumekoirat. Tänä päivänä koirat etsivät lahoa, öljyä, vettä...
Me Harrastajat
Sotien jälkeen järjestimme mm. lastenvetoja varojen saamiseksi opaskoiratoimintaan. Helsingin kansainhuoltolautakunta myönsi elintarvikeostolupia koiria varten. Helsingin Palveluskoiraharrastajat koulutti ja lahjoitti sotasokeille opaskoiria. Vuosina 1945-1951 toimi koirahoitokunta, joka harjoitti jalostustoimintaa eri palveluskoiraroduilla, kennelnimenä HPH. Ensimmäinen leiri järjestettiin 1947, mistä muodostui jokavuotinen odotettu traditio.
Maastolajit
HPH:ssa voit harrastaa ohjatusti useimpia palveluskoirien maastolajeja:
* jälki
* haku
* viesti
* etsintäkoe
Järjestämme näissä lajeissa myös kokeita. Koulutusleirillä on erinomainen tilaisuus saada tehokasta maastolajikoulutusta. Pidämme myös jäsentenvälisiä harjoituskokeita.
Näyttelyt ja näytökset
HPH järjestää virallisia ja epävirallisia näyttelyitä (Match Show ja pentunäyttely). Palveluskoiraharrastusta olemme tehneet tunnetuksi järjestämällä palveluskoiranäytöksiä jo yhdistyksemme perustamisesta lähtien.
Lehti
Jäsenetuihin kuuluva Sivulle!-lehti otti ensiaskeleensa 1962. Siitä saat tänäkin päivänä tietoa toiminnastamme ja lehti on avoin jäsenten ilmoituksille, kertomuksille ja ehdotuksille. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.