Tervetuloa HPH:n – Helsingin palveluskoiraharrastajat ry:n sivuille.

HPH, Suomen vanhin palveluskoirayhdistys, perustettiin vuonna 1934. Se on palveluskoirarotujen yhteisjärjestö, jolla on takanaan vuosikymmeniä rakkautta palveluskoiriin. Yhdistys keskittyy palveluskoiratoimintaan ja järjestää koulutuksia, kursseja ja näyttelyitä sekä on mukana monissa tapahtumissa.

Palveluskoirat toimivat ihmisen apuna erilaisissa tehtävissä: ne etsivät ja jäljittävät henkilöitä tai esineitä tai esim. huumeita, hometta ja malmeja. Palveluskoirien tehtävänä on myös suojella ohjaajaansa tai koiran vartioitavaksi annettua aluetta ja omaisuutta. Perinteisimpiä ja tunnetuimpia palveluskoirarotuja ovat saksanpaimenkoira, dobermanni, rottweiler, belgianpaimenkoira, bokseri ja suursnautseri. Tänä päivänä palveluskoirarotujen kirjo on kuitenkin hyvin laaja ja palveluskoiraksi käsitetään kaikki ne useat kymmenet rodut, joilla on oikeus osallistua palveluskoirakokeisiin.

Liity jäseneksi ja tule mukaan toimintaan.