Käyttäytymiskoe eli BH-koe
Kaikkiin palveluskoirakokeisiin edellytetään hyväksytty käyttäytymiskoe eli BH-koe. Kokeeseen kuuluu erillinen tottelevaisuusosuus ja kaupunkiosuus. Käyttäytymiskoe on uudelle koiranohjaajalle myös hyvä tapa aloittaa koetoiminta. Koirien suorituksia ei käyttäytymiskokeessa aseteta paremmuusjärjestykseen, vaan kaikki kokeen hyväksytysti suorittaneet koirat saavat koulutustunnuksen. Hyväksyttyyn tulokseen vaaditaan 70 % maksimipisteistä.
Käyttäytymiskokeen tottelevaisuusosuus sisältää seuraamisen sekä taluttimessa että vapaana, liikkeestä istumisen, liikkeestä maahanmenon ja luoksetulon sekä paikallaolon häiriön alaisena. Käyttäytymiskokeen kaupunkiosuus suoritetaan joko kadulla tai muulla yleisellä paikalla. Kaupunkiosuudessa tarkkaillaan koiran suhtautumista normaaliin liikenteeseen, jolloin koiran tulee suhtautua välinpitämättömästi ja positiivisesti ohikulkeviin ihmisiin, koiriin, autoihin, polkupyöriin ja muihin tavallisessa liikenteessä vastaan tuleviin asioihin. Kaupunkiosuus arvostellaan hyväksytty tai hylätty.
Kokeet
Palveluskoirakokeiden tottelevaisuusosuudessa on kolme eri
tasoluokkaa, jotka ovat:
– 1-luokka eli alokasluokka
– 2-luokka eli avoin luokka
– 3-luokka eli voittajaluokka
Koiran saatua hyväksytty tulos kustakin luokasta on sillä oikeus siirtyä seuraavaan luokkaan. Hyväksyttyyn tulokseen vaaditaan vähintään 70 pistettä tottelevaisuusosuudesta ja 150 pistettä maasto-osuudesta. Koiran saatua kolme 1-tulosta eli vähintään 90 % vaadittavasta maksimipistemäärästä 3-luokasta, saa se käyttövalion arvon (KVA).
1-luokan tottelevaisuusliikkeet:
– Vapaana seuraaminen
– Liikkeestä istuminen
– Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo
– Noutaminen tasamaalta (kapulan paino 650 g)
– Hyppynouto (pystyeste 100 cm)
– Estenouto (A-este 180 cm)
– Eteen lähettäminen ja maahanmeno
– Paikallaolo häiriön alaisena
2-luokan tottelevaisuusliikkeet:
– Vapaana seuraaminen
– Liikkeestä istuminen
– Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo
– Kävelystä seisomaan jääminen
– Noutaminen tasamaalta (kapulan paino 1000 g)
– Hyppynouto (pystyeste 100 cm)
– Estenouto (A-este 180 cm)
– Eteen lähettäminen ja maahanmeno
– Paikallaolo häiriön alaisena
3-luokan tottelevaisuusliikkeet
– Vapaana seuraaminen
– Liikkeestä istuminen
– Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo
– Juoksusta seisomaan jääminen
– Noutaminen tasamaalta (kapulan paino 2000 g)
– Hyppynouto (pystyeste 100 cm)
– Estenouto (A-este 180 cm)
– Eteen lähettäminen ja maahanmeno
– Paikallaolo häiriön alaisena